sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Edenin tiimissä


Kaksi viikkoa kasvihuonetuotannon työssäoppimista takana – kolme viikkoa vielä jäljellä! Sateinen ja tuulinen sunnuntai on erinomainen päivä kirjoittaa blogia, vaikka ei millään malttaisi viettää vapaapäivää sisällä.

Arkipäivät kun kuluvat lähinnä työn merkeissä. Työt alkavat aamulla kahdeksalta ja loppuvat iltapäivällä puoli viideltä. Lounastauko sandwicheineen on puoli tuntia, lisäksi on aamupäivällä ja iltapäivällä parinkymmenen minuutin teetauko kekseineen. Pimeä tulee täällä kuudelta, joten arkena ei paljon ruokakauppaa pidemmälle viitsi lähteä. Kyydin kaupunkiin saa kyllä työkavereilta, mutta jos yhtään pidemmälle mielii arki-iltana, on takaisin tullessa taivallettava tunti pilkkopimeää kapeaa pensasaitojen reunustamaa tietä – tai sitten törsättävä taksiin. Ja tokihan koko työpäivän viettäminen jaloillaan entisellä toimistotyöläisenä edelleen tuntuu sen verran, että arki-iltaisin koulutehtävien naputtelussa ja telkan tuijottamisessa kämppiksen kanssa on ihan riittävästi puuhaa. 

Työ on edelleen kivaa. Ensimmäisen viikon vietin pääsääntöisesti Nickyn kanssa trooppisessa kasvihuoneessa, toisen työviikon Sallyn kanssa välimerellisessä kasvihuoneessa. Ja mitä sitten olen tehnyt? Alla pieni kuvakertomus työtehtävistäni.

Olen koulinut – eli istuttanut isompiin ruukkuihin – jo varmasti satoja taimia kahdessa viikossa. Tässä menossa maapähkinöiden uudelleenruukutus:



Olen puhdistanut mullasta juurakoita uudelleen istutusta varten, käsittelyssä on guineangalangali (Kaempferia galanga), jota oli ihana rapsutella, koska se tuoksui niin hyvältä:


Olen opetellut valmistamaan kasvualustaa sekoittamalla betonimyllyn näköisellä härvelillä multaan lannoiterakeita. Multana täällä käytetään turvevapaata kaarnamultaa, jota tehdään puuteollisuuden sivutuotteena. Täällä ei ole turvesoita tuhlattavaksi ja eettiset ammattilaiset ottavat sen huomioon käyttämällä multaa, jossa ei ole ollenkaan turvetta – tiedä sitten, kuinka pitkään tätä kaarnaa riittää:


Olen valmistellut kasveja kuljetukseen Eden Projectin main site:lle. Tässä menossa kannukasvien (Nepenthes) siistiminen ja köynnösten sitominen suppuun niin, että ne eivät vahingoittuisi kuljetuksessa. Nämä lihansyöjäkasvit ovat muuten vähän ilkeitä käsiteltäviä – eivät ne sentään yrittäneet syödä minua, mutta kun en ymmärtänyt pitää hanskoja käsissä, niistä irtosi jotain pistelevää, joka sai illalla käsivarteni polttelemaan. Mutta aika hyvännäköisiä ne ovat, eikö?





















Tässä banaanit valmiina kuljetukseen, kauniita nekin ovat erivärisine varsineen.

Kuljetuksista on tarkka kirjanpito.





Ja sitten banaanit pakuun ja menoksi:


Välimerellisessä kasvihuoneessa olen mm. ottanut paljon pistokkaita kasveista. Näin kasveja saadaan ”ilmaiseksi” monistettua sekä myös ”freesattua”, kun ne tuppaavat vanhoina ränsistymään eivätkä ole enää kelvollisia näyttelyyn yleisölle. Joskus voi myös käydä niin, että viidestäkymmenestä siemenestä itää vain kaksi, mutta kun ne kaksi kasvavat tarpeeksi isoiksi, jotta niistä saadaan otettua pistokkaita, on vähitellen koossa Eden Projectin main site:lle tilattu määrä, vaikkapa parikymmentä kasvia. Tässä menossa neilikoiden (Dianthus) pistokkaiden otto:



Olen myös kylvänyt, karsinut ja pessyt kasveja öttiäisistä. Olen päässyt mukaan Edenin garden teamin kokoukseen - oli tosi mielenkiintoista kuunnella toisen maan työkulttuurin palaveria ja huomata, että jotakuinkin samoin se menee kuin kotimaassa: tässä palaverissa nousi poru uusista työasuista, jotka eivät tietenkään voi kaikkia miellyttää. 

Pääsin myös parturoimaan kalifornialaisia heinätuppoja – toiveessa on, että ne kasvaisivat siistimmän näköisiksi kevään kuluessa ja olisivat kelvollisia main site:lle:


Ja minne puutarhuriharjoittelija suuntaa vapaapäivinään? No, tietystikin katsomaan mm. lähiseudun puutarhakohdetta The Lost Garden of Heligania:


Lisää matkakuvia ehkä sitten seuraavassa päivityksessä!

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Tämä on Eden

Englannin lounaisrannikolla sijaitsee Cornwallin niemimaa. Tänne niemimaalle, hylätyn kaoliinikaivoksen tilalle, herra Tim Smit päätti millenniumprojektinaan tuoda palasen tropiikkia ja välimerta. Syntyi Eden Project, kummallisen näköiset kuusikulmaisista muovikalvoista muodostuvat valtavat kuplat, joita kutsutaan biomeiksi. Niiden sisällä elää omaa elämäänsä luonnon ihmeellinen näytelmä, jonka tarkoitus on opettaa meille, kuinka riippuvaisia olemme kasveista ja miksi meidän täytyy pitää huolta niistä säilyttääksemme luonnon monimuotoisuuden. Eden Project avattiin yleisölle vuonna 2001 ja reilussa kymmenessä vuodessa siitä on tullut Englannin kolmanneksi suurin nähtävyys heti Lontoon Towerin ja Big Benin jälkeen.



Muutaman sattuman mutkan kautta päädyin viiden viikon kasvihuonetuotannon työssäoppimisjaksolleni Eden Projectin taimistolle. Watering Lane Nurseryn taimistolta koko projekti alkoi 1990-luvun lopulla, kun Tim Smit hankki vanhan taimiston, keräsi tiimin kasvattamaan kasveja rakenteilla oleviin kasvihuoneisiin sekä hankkimaan varoja projektille. Viikko sitten sunnuntai-iltana junani saapui – linjavian takia kaksi tuntia myöhässä – pienelle St Austellin asemalle Cornwallin niemimaan etelärannikolla. Taimiston päällikkö James, jonka kanssa olin sähköpostitse sopinut työssäoppimisestani, oli minua vastassa juna-asemalla. Suuntasimme työpaikalleni, jossa on myös majapaikkani. James oli varoittanut, että taimisto sijaitsee maaseudulla. Todellakin, St Austellin pikkukaupungin valojen jäätyä taakse ajomatkamme kulki korkeiden pensasaitojen reunustamaa kapeaa ja pimeää tietä Watering Lane Nurserylle. Mäen päällä oleva kasvihuone oli ainoa, joka valaisi maalaismaisemaa.

Koska kotoa lähdöstäni oli kulunut jo 15 tuntia olin heti perille päästyäni valmis suihkuun ja petiin – luonnollisesti ensin juotuani englantilaisille niin tärkeän teekupposen kämppäkaverini Johnin kanssa. Aamulla päivän valjettua vasta näin, minne ihmeeseen olin saapunut. Olin maalaistalossa, jonka ympärillä on monenlaisia kasvihuoneita. Pihamaalla kasvavat palmut ja kukkivat kameliat - niinpä, keskellä helmikuuta!

 Ja sitten töihin! Farmin isoin kasvihuone on 5000 neliön blokkihuone, joka on jaettu kolmeen osastoon: trooppiseen, välimerelliseen ja lauhkeaan ilmastoon. Sen lisäksi on muovihuoneita, joissa People&Gardens –järjestön työntekijät kasvattavat vihanneksia, ja joissa Eden Projectin ulkopuutarhan kasveja on talvisäilytyksessä. Yksi tärkeimmistä huoneista on karanteenihuone, jossa ulkomailta tuodut kasvit viettävät erillisissä tiheillä hyönteisverkoilla suljetuilla osastoilla ensimmäiset kolme kuukautta jotta voidaan nähdä, onko niissä mitään kasvitauteja ja tuholaisia ennen kuin ne siirretään muiden kasvien joukkoon.

Ensimmäisellä viikon vietin neljä päivää Nickyn kanssa trooppisessa kasvihuoneessa ja yhden päivän Sallyn kanssa välimerellisessä kasvihuoneessa. Nämä leidit hoitavat huoneensa varsin itsenäisesti. Heidän tehtävänään on mm. pitää huolta, että kun Eden Projectin main site:lle tarvitaan vaikkapa 300 riisin tainta seitsemän sentin poteissa helmikuun loppuun mennessä, he kylvävät ja koulivat ne niin, että tilaus toteutuu. He myös varjelevat harvinaisia kasveja, hoitavat ja lisäävät niitä keräten siemeniä, ottaen pistokkaita tai jakaen juurakoita. Ja minun tehtäväni on auttaa heitä tässä työssä – ja luonnollisesti itse samalla imeä oppia. Monet kasvit ovat heillekin uusia tuttavuuksia, joten he etsivät tietoa netistä ja kollegoilta sekä tekevät kokeiluja, jotta saisivat vaikkapa jonkin harvinaisen australialaisten kasvien siemenet itämään ja kasvamaan hyvin. 


Jotakuinkin ensimmäinen hommamme oli kerätä sokeriruokoa: esimiehemme Tim leikkasi ruukuissa kasvavat ruo-ot poikki ja Nickyn kanssa kuorimme niistä lehdet pois. Tuloksena oli nätti pino kauniita runkoja. Koska päivä oli aurinkoinen, nousi lämpötila trooppisessa huoneessa neljäänkymmeneen asteeseen ja saimme vähän tuntumaa, mitä olisi tehdä tällaista työtä oikeassa tropiikissa. Enkä muuten aiemmin tiennyt, että sokeriruokoa käsitellessä siitä irtoaa pienenpieniä nöyhtämäisiä piikkejä, jotka tarttuvat hikiseen ihoon ja kutittavat mukavasti. Työpäivän jälkeen oli siis suihku tarpeen!















Ja ihan uusi kokemus oli myös banaanin kuoriminen. Juu, olen ennenkin tehnyt sen, mutta en ole aiemmin kuorinut banaanipuun rungosta kuolleita lehtiä, joiden alta paljastuu kaunis varsi! Banaanipuun runkoja kuorimme, jotta ne olisivat siistejä ja kauniita, jonka jälkeen ne kuljetettiin pakettiautolla Edenin main site:lle näyttelyyn. Lisäksi olen tällä viikolla kylvänyt riisiä, vaihtanut ruukkuja maapähkinöille ja papaijoille, puhdistanut appelsiinipuun lehtiä tuholaisista, ottanut pistokkaita mm. neilikoista ja laventeleista. Todella mukavaa työtä, kun sormien upottaminen multaan ja kasvien kanssa näpertely on ollut jo pitkään intohimoni! Jopa niin mukavaa, että aloin harkitsemaan, että pitäisi selvittää työmahdollisuuksia kasvitieteellisissä puutarhoissa kotimaassa - ihan vielä en sentään ole asuntoa Cornwallista vuokraamasta, mutta vastahan nyt on ensimmäinen viikko takana...

Olen myös oppinut viikon aikana uusia englannin sanoja. Vanhana matkatoimistovirkailijana toki matkailualan sanasto on hallussa, mutta uutta ovat kasvien kasvattamiseen liittyvät sanat: propagate, germinate, irrigate. Sekä kasvualustaan liittyvät: bark, oak, loam, piet. Ja työkaluihin liittyvät: hose pipe, hoe, claw  - se tarkoittaa itseasiassa eläimen kynttä, mutta täällä siksi kutsutaan isojen puiden siirtämiseen tarkoitettu kärryä, joka ”kynsillään” nostaa ruukun maasta.  

Ja mihin nämä kasvit, joita olemme viikon aikana huoltaneet ja vaalineet sitten menevät?  
Tässäpä kuvakoostetta Eden Projectin main site:lta, jonne nuo sokeriruo-otkin toimitimme:


















Yksi Eden Projectin tavoitteista on myös lisätä ihmisten tietoisuutta sademetsien suojelun tärkeydestä sekä kerätä varoja siihen. Lopuksi pieni muistutus asiasta:


P.S. Ai niin, ne sokeriruo-ot, ne ovat esillä lasten talvilomaviikkojen ajan avoinna olevassa Survival-näyttelyssä sademetsäbiomissa: